More in category Suomen
Tšekki: Anarkisteja syytetään terroristi-iskujen valmistelusta poliisin tukahduttamisoperaatiossa
“Vapauden kaihoa ei voi tukahduttaa!”
“Operaatio Fenixin” myötä anarkistista ja radikaalivasemmistolaista liikettä kohtasi suurin poliisin tukahduttamisoperaatio Tšekin lähihistoriassa.
“Operaatio Fenix” alkoi tiistaina 28. huhtikuuta 2015. Aamun tunteina pidätettiin ihmisiä ja takavarikoitiin tietokoneita. Poliisi sai niiden kautta pääsyn serverille ja sulki useita aktivistien nettisivuja. Useita ihmisiä syytetään terrorismin suunnittelusta. Yhden kiinniotetun asianajaja on kertonut, että kaksi erikoispoliisia oli soluttautunut anarkistiliikkeeseen ja yllyttänyt ihmisiä militantimpaan toimintaan. Tätä käytetään nyt todisteena terrorismin suunnittelusta.
Ekstremismin vastainen poliisi yrittää aktiivisesti pelotella antiautoritaarista vasemmistoa ja anarkistiskeneä sekä kerätä niistä tietoa.
Tämä on kutsu kansainväliseen solidaarisuuteen. Poliisi ei ole kertonut mitään operaatiosta, mutta medialle on vuotanut joitakin yksityiskohtia.
Tänään, 7. toukokuuta, kolme ihmistä on yhä tutkintavankeudessa. Heitä syytetään terroristi-iskujen suunnittelusta ja muista vakavista rikoksista. Kolmea muuta syytetään siitä, että he eivät ilmoittaneet poliisille suunnitelluista rikoksista.
Poliisin taktiikat eivät toimi. Emme anna pelotella itseämme ja jatkamme poliittista toimintaamme.
Jos haluat auttaa meitä, otamme mielellämme vastaan kaiken poliittisen ja taloudellisen tuen.
Miten auttaa?
Tilanteissa, jossa kokonainen anarkistinen/radikaalivasemmistolainen yhteisö kohtaa järjestelmällistä tukahduttamista usealla rintamalla, kaikki iskuja pehmentävä tuki on enemmän kuin tarpeen.
Emme halua järjestää keskitettyä solidaarisuuskampanjaa, sillä monien muiden maiden kokemuksista olemme oppineet kaikkien menestyneimpien kampanjoiden olevan hajautettuja, luovia ja monimuotoisia. Aiomme rakentaa kaikista suunnista tulevan rajat ylittävän kampanjan.
Tässä on joitain ehdotuksia, mutta erilaisia mahdollisuuksia on lukemattomia. Kannustamme luovuuteen.
Tieto ja media:
Levitä tietoa operaatio Fenixistä. Jaa uutta tietoa sisältäviä artikkeleja sosiaalisen median tileilläsi, levitä tietoa blogissa ja niin edelleen. Käytä #antifenix hashtagia, jotta tieto yhdistyy kampanjaan.
Poliittinen solidaarisuus:
Suunnittelemme monenlaista toimintaa painostaaksemme Tšekkiä, jotta se lopettaisi anarkistisen ja radikaalivasemmistolaisen yhteisön vainoamisen ja vapauttaisi poliittiset vangit. Aiomme järjestää mielenosoituksia solidaarisuuspäivänä Operaatio Fenixissä pidätettyjen tueksi. Lisätietoa tulossa.
Taloudellinen tuki:
Asianajajat ja lakituki maksavat paljon. Olemme kiitollisia kaikista järjestetyistä tukitapahtumista tai muusta taloudellisesta tuesta.
8760190237/0100
IBAN CZ98 0100 0000 0087 6019 0237
SWIFT CODE: KOMBCZPPXXX (KOMBCZPP)
Suomentajan lisäys: Ennen kuin ehdin julkaista tämän käännöksen on “Operaatio Fenix” jatkunut ihmisten häirinnällä, kiinniotoilla ja kuulusteluilla.
Lisätietoa ja päivityksiä: Antifenix.noblogs.org